Yhdistyksemme

MLL:n Myllypuron paikallisyhdistyksen on perustettu vuonna 1965. Yhdistykseemme kuuluu useita satoja myllypurolaisia aikuisia ja lapsia.  Yhdistyksen tavoitteena on järjestää monipuolista perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa Myllypuron ja lähiympäristön lapsille ja lapsiperheille. Toiminta on kaikille avointa: asuinpaikka tai jäsenyys eivät ole edellytyksiä toimintaan mukaan tulemiselle. 

Hallituksessa ja eri tapahtumissa toimii vuosittain useita jäseniä myös aktiivijäsenen rooleissa - tule mukaan mahdollistamaan hauskaa ja merkityksellistä toimintaa koko alueen perheille! Aktiiviemme joukko muuttuu jatkuvasti, kun lapset kasvavat tai työelämän kiireet vievät mukanaan - uusille toimijoille löytyy varmasti tekemistä ja lupaamme hyvän tukijoukon kokeneista aktiiveista.

Tule vapaaehtoiseksi!

Tule mukaan tapahtumiimme, joita järjestämme pitkin vuotta! Tarvitsemme aina uusia tekijöitä ja ideoita. Tehtäviä on monenlaisia ja oma mielenkiintosi mukainen pesti löytyy varmasti.

Vapaaehtoisuus on parhaimmillaan antoisaa, hauskaa ja palkitsevaa:

  • Voit osallistua toimintaamme tai järjestämiimme tapahtumiin omien voimiesi mukaan, esimerkiksi kertapanoksella
  • Näet työsi tulokset ja nautit yhdessä tekemisestä
  • Saat uusia ystäviä, koulutusta ja kokemuksia
  • Saat sinulle sopivia tehtäviä - toiveesi ja mahdollisuuksiesi mukaan - pieniä tai isoja. Sinulla ei tarvitse olla erityistaitoja  - halu auttaa ja toimia yhteisten asioiden hyväksi riittää.

Mikäli kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä hallitukseemme.

Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi tapahtumiimme tai toimintaamme oheisella lomakkeella.